Somervaaran Eränkävijät ry

Digikuvauskisa Säännöt

Somervaaran Eränkävijät ry järjestää digikuvauskilpailun jäsenilleen.
Kilpailuaika on vuosittain 1.1.-31.12.
Kuva-aihe voi olla mikä hyvänsä, mutta olisi toivottavaa, että kuvat liittyisivät jotenkin eräharrastuksiin tai luontoon.
Palkitsemme parhaat digikuvat. Jokainen kilpailija saa lähettää maksimissaan 10 digikuvaa.
Kilpailuun voi lähettää ainoastaan kuvia, joihin lähettäjällä on kaikki oikeudet.
Lähetettyjen kuvien tulee olla alkuperäisessä koossaan.
Kuvat voi lähettää sähköpostilla tai CD-rompulla Mikolle.
Kuvasta tulee kertoa seuraavat asiat: Kuvan nimi, kuvaajan nimi, kuvausajankohta ja -paikka.
Myös kuvaan liittyvän tarinan voi halutessaan liittää mukaan.

Kuvat julkaistaan seuran internet-sivuilla ja niitä laitetaan sivuille sitä mukaan kun niitä allekirjoittaneelle lähetätte.
Kaikilla seuran jäsenillä on mahdollisuus äänestää niitä 1.1.-14.1. välisenä aikana.

Äänestys tapahtuu joko sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla Mikolle. Jokainen äänestäjä antaa pisteitä kymmenelle kuvalle, siten että parhaaksi arvioimalleen hän antaa 10 pistettä, toiseksi parhaalle 9 pistettä jne.

Kilpailuun toivotaan kuvia kaikilta vuodenajoilta!


Takaisin